Lähes kuusi vuotta ensialbuminsa jälkeen Joutomaalle suunnannut Piski on bändi, joka ei selvästikään elättele ylimitoitettuja luuloja massojen suosiosta. Kun varttuneet miehet ristivät niukkasähköistä ja vähävolyymista poppia sisältävän kakkoslevynsä Joutomaaksi, niin rocktähteydestä haaveileminen on turhaa ja ennen kaikkea merkityksetöntä.
Vaihtelevista kirjallisista lähteistä - muun muassa Pentti Saarikoskesta Raamattuun ja Friedrich Nietzschestä Tintin Milou-koiraan - inspiraatiotaan ammentava Piski luo Joutomaalla luomuista älypoppia ilman kiihkoa tai ainakaan pahanlaatuista ahdistusta.Lauluosuuksillaan laiskaa itsevarmuutta huokuvan Kari Suihkosen biisit herättävät keskimääräistä rocklyriikallista sanahelinää enemmän - ja myös kummallisempia - ajatuksia. Kriittisimmilläänkin Joutomaan välillä lähes folkrockisen pelimannihenkisiksi sovitetut laulut esittävät asiansa kohteliaan hienotunteisesti.
Isottelemattoman ja liikoja metelöimättömän levyn rockein raita on Toivomus, jolla Kari Lounelan kitara hurjistuu liki Neil Youngin sukuiseen sooloiluun. Piskin ja Joutomaan erilaisuuden jälkeen Totuus-kappaletta seuraavat albumin loppusanat voivat malttamattomissa korvissa ja sieluissa tuntua jopa huojentavilta: "Nyt voitte tanssia tai tehdä mitä haluatte".
* * * Pertti Ojala
Piski pelaa omilla säännöillään ja omalla estetiikallaan.
Piski on omaehtoinen yhtye. Yhtye on saanut valmiiksi kakkosalbuminsa yli kuusi vuotta esikoisensa jälkeen. Ilman suuren levy-yhtiön tukea, ja kun kuulija saa asetetuksi valmiin levyn soittimeen, voi hän havaita, että yhtye todellakin pelaa omilla säännöillään.
Piskin keulahahmo Kari Suihkonen on Suomen oloissa kiitettävän persoonallinen laulunkirjoittaja. Laulukielestä huolimatta Piskillä on varsin vähän tekemistä suomirockin kanssa - ennemmin kappaleissa on mahdollista kuulla The Smiths -vaikutteita tai americana-sävyjä. Laulajana Suihkonen taas ei todellakaan ole kummoinen, mutta jostain syystä miehen epävireinen jollotus tuntuu istuvan levyn äänimaisemaan yllättävän hyvin. Eivät levyn kaikki esteettiset valinnat kyllä muutenkaan edusta tyypillisiä 2000-luvun ratkaisuja.
Joutomaa on kokonaisuutena hiukan turhan hajanainen paketti, mutta hetkittäin se antaa näytteitä sellaisesta kekseliäisyydestä ja trendeistä piittaamattomuudesta, että yleisvaikutelma on vähintäänkin myönteinen. Loppuun voisi lisätä toivomuksen siitä, että seuraava Piski-levy tulisi ennen vuotta 2011, mutta tuskinpa moisella toiveella suurempaa käytännön merkitystä on.
* * * Tapio Ahola
Taas niitä levyjä, joista on helppo pitää alusta alkaen, mutta kuitenkin siellä jossain piilossa on jotain häiritsevää.
Tamperelainen Piski on toisella albumillaan vähemmän rokkia kuin edellisellään. Ote on The Bad Seeds -tyyppisen akustisvoittoinen alusta loppuun, mutta Nick Caven dramaattisuutta ei tietenkään pystytä saavuttamaan (no, eihän siihen pysty kukaan).
Jollain tavoin Piski muistuttaa myös vaikkapa The Tindersticksia, pari vuotta sitten Suomea kiertänyttä australialaista The Devastationsia tai Weeping Willowsin alkuaikoja eli yhtyeitä, jotka ovat myöskin cavensa kuunnelleet ja muokanneet oman kevyemmän lähestymistapansa.
Hauska cavemainen yksityiskohta löytyy Toivomus-biisistä, jossa pyyntö esitetään Suomen Elvikselle eli Rauli "Badding" Somerjoelle (jonka toivotaan laulavan `styge Elviksen'). Jos Piski haluaa leikitellä enemmänkin Badding/Elvis/Cave -jutuilla, niin suosittelen seuraavan albumin nimeksi Molemmat pojat nyt jo kuolleet.
Yhtyeen biisimateriaali on mainiota ja sovitukset toimivia, mutta ensikuuntelulla minua häiritsi kielivalinta. Englanninkielisillä teksteillä Piski olisi ollut suoraan samassa kerhossa mainittujen vertailukohteiden kanssa. Suomenkieli yhdistettynä mollivoittoiseen ei-perinteisesti rokkaavaan soitantaan pisti miettimään, onko tässä kyse vaihtoehtorockista vai Radio Suomi -iskelmästä. Itse päädyin vaihtoehtorockiin, mutta onko sillä oikeastaan mitään merkitystä.
8 Aku-Tuomas Mattila
Pienimuotoista, sympaattista musiikkia ei tässä ajassa ole koskaan liikaa. Kuusi vuotta sitten debytoineen Piskin toinen levy, Joutomaa on nimensä mukainen, valtavirrasta syrjässä oleva epäalue, joka jollain ihmeellisellä tavalla kiehtoo ja vetää puoleensa.
Piskin musiikki on akustisvoittoista rallattelua, jossa kotimainen melankolia yhdistyy lieviin etnovaikutteisiin kuten mandolinin helkyttämässä Juostaan, madame -laulussa. Rankempaa Piskiä edustaa Toivomus, joka on sähkökitaran ryydittämä, Neil youngin hengessä muttei taidolla tehty arvoituksellinen laulu.
Sitten, sen jälkeen ja myöhemmin on Juostaan, madamen ohella selvää läpimurtokamaa, jonka ideana on se, että kun tanssii pimeässä, yleisö ei voi olla sellaista esitystä rakastamatta. Jouset ja urut korostavat vetävää kertosäettä.
Bändin laulajan Kari Suihkosen tekemissä biiseissä lauletaan rakkaudesta, elämästä ja sen pienistä ilmiöistä. Bändin tatsissa, Suihkosen laulutavassa ja riimien muotoilussa yhdistyvät toisiinsa esimerkiksi sellaiset nimet kuin Sir Elwoodin hiljaiset värit, Pienet miehet tai Pelle Miljoona. Sekoitus on siis vähintään kiinnostava.
Piskille on annettava pisteitä vielä siitä, että Joutomaa ei ole liian tuotettu, siloinen, ylipäätään tuotteistettu. Se on rehellistä, itsensä kokoista musiikkia; sellaista joka juuri sen takia kasvaa itseään suuremmaksi.
Kimmo Nevalainen
Korpifilosofointia ja kirjallisuusviitteitä
Vähän tunnelma menee pilalle, kun käy Piskin nettisivuilta katsomassa, että uuden levyn teksteistä löytyy viittauksia kirjallisuuteen, muun muassa Sartreen ja Saarikoskeen - ja onneksi myös Tilsaan. Joutomiehen mainiot tekstit nimittäin eivät ole mitään älykkörunoutta, vaan varsin maanläheisiä, humoristisia ja lievästi surkuhupaisia kertomuksia. Sen kun yhdistää bändin karuun soittoon ja Kari Suihkosen omaperäisiin tulkintoihin, saadaan pistämättömän erikoinen ilmestys.
Suihkosen tekstit ovat hilpeää ja omintakeista korpifilosofointia, joissa pimeä puoli vaanii nurkan takana. Hänen sävelmänsä ja pakoton soitto tekevät Piskin musiikista ajatonta. Kulman takana kummittelee bluesin peikko, mikä ei ole tällä kertaa ollenkaan huono juttu.
* * * * Antti Ervasti
Tamperelainen Piski on iän myötä liukunut säröstä soundillisesti seesteisille leveyksille. Joutomaa-levyllä soittaa jonkinlainen Suomen Go-Betweens, jonka ilmaisu sisältää niin poppia kuin folkiakin. Piskin parhaan särmän tarjoaa laulaja-biisintekijä Kari Suihkonen. Vokalistin ääni on miellyttävän karhea, eikä Suihkonen ole näennäisestä synkkyydestä huolimatta toivoton. Kyllä taivas vielä kerran jokaiselle aukeaa, uskoo Piski.
* * * * Markku Makkonen
Tamperelaisorkesteri Piskin soitanta soljuu kuusi vuotta debyyttialbumin julkaisun jälkeen nautittavan luomuhenkisesti, turhia kiirehtimättä. Mm. viulu, mandoliini ja nokkahuilu tuovat Piskin musisointiin vähän irkkuhenkeä, ja kaikkiaan yhtye kuulostaa sellaiselta kokoonpanolta, jota kuulisi mielellään jossain olohuonehenkisessä baarissa - mihin kappaleen Sitten, sen jälkeen ja myöhemmin alku viittaakin. Kari Suihkosen biiseissä ei sinänsä mitään ennenkuulumatonta tapahdu, mutta nättiin järjestykseen mies sointunsa osaa laittaa. Piskin yleisolemuksesta tulee vahvasti mieleen Sir Elwoodin hiljaiset värit, joskin hyvällä tavalla maaseutuhenkisempänä versiona.
Jukka Väänänen
Taivas
"Sä et rakasta mua vielä / tuun ensi vuonna uudestaan". Jos tämä aikuisen miehen alakulo on taivas, niin Piskin helvetti taitaa olla melko lailla näkemisen arvoinen paikka. Ja toki singleltä löytyy myös Helvetti-niminen kappale, joka on Taivas reprise-hengessä toteutettuna. Kari Suihkosen huojuvassa tulkinnassa on jotakin Juliet Jonesi Sydämeen viittaavaa tunnelmaa. Yhtyeen itsensä tarjoamista nimistä Bad Seedsin hengen voi kuulla, Leevi & the Leavingsiä ei niinkään.
Tomi Palsa
SOUNDI 8/2005
RUMBA 15/2005
SUE/Syyskuu 2005
KARJALAINEN 1.7.2005
RYTMI 7/2005
AAMULEHTI/VALO-Liite
AKSENTTI 1/2006
RUMBA 8/05, singlet